sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äitienpäivä

 Äitienpäivän aamu alkoi suloisilla onnentoivotuksilla ja aamiaisella.
Olin kyllä ihan takussa eilisistä viisuvalvojaisista, hyvä kun sain silmät auki :)
 Mutta kyllä siitä aika nopsasti virkistyy, kun saa herätä näin ihanaan hetkeen.

Päivällä sitten olikin jo ihan virkeät tunnelmat pitkän 
ja rauhallisen aamun jälkeen.
Lähdettiin lähisuvun kesken juhlistamaan äitienpäivää ravintolaan 
ja sieltä mummuloihin.
Omalle äidilleni vein lahjaksi yhden hyvän kirjan ja
 muistitikun johon olin laittanut diakuvaskannerilla kaikki heidän vanhat 
diakuvat digikuviksi (n.1300kpl) Meni minulla siinä urakassa 13 tuntia yhteensä,
mutta se oli kaiken vaivan arvoista.
Laitoin samalla kuvat myös kaikille sisaruksilleni muistitikuilla.
Niin paljon oli ihania ja tunnelmallisia kuvia siitä ajasta, 
kun sisarukseni olivat pieniä ja minua ei ollut vielä syntynytkään.

Tänään olen tuntenut niin suurta kiitollisuutta näistä omista aarteistani ja 
äidistäni, joka on juuri sellainen äiti joka haluan olla myös omille lapsilleni.
Kiitos äiti ihan kaikesta!

Ihanaa äitienpäivää vielä kaikille,
Anne

6 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat <3 Oikein hyvää äitienpäivää! Sara on tänään juhlinut äitienpäivää samassa mekossa kuin teidän tytöt :-)

    VastaaPoista
  2. Ihanan päivän olet saanut viettää ja niin kauniit kuvat ja tunnelmat jälleen. ♡ Iloista toukokuuta teille!

    VastaaPoista
  3. Valloittavia kuvia.
    Täyttä elämää, ilon, valon ja hyvän olon hehkua.

    VastaaPoista
  4. Kylvetty heikkoudessa, nousee voimassa...äiti

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia :) Näyttää kivalta päivältä <3

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)